torstai 29. joulukuuta 2016

Yo kirjoitukset keväällä 2006

Palaan vielä ylioppilaskirjoitusmuisteloihin. Jaoin aikoinani kirjoitukset kahteen osaan. Aloitin syksyllä 2005 äidinkielellä ja matematiikalla. Voit lukea muisteloita niistä täältä. Keväällä 2006 jatkoin urakkaa biologialla, ruotsilla, englannilla ja uusimalla äidinkielen (josta muodostui murheenkryyni lopulta. Edelleenkin olen pettynyt suoritukseeni). Näistä kirjoituksita käy ilmi, että kuinka olen ollut naivi omien suoristusteni suhteen. Minulla saattoi olla tunne jälkeen päin, että kaikki men hyvin, mutta todellisuudessa mikään ei mennyt hyvin. En ole ollut akateemisesti mitenkään lahjakas, vaikka monet luulevat varmaan niin. Silti se ei ole estänyt minua opiskelemasta sitä mitä haluan.





to 9.3.2006

”Minulla on tunne, että tulen katumaan kirjoitusten jälkeen sitä, etten lukenut silloin kun piti, vaan tein ihan muuta. Isäkin on ihan hermona minun puolestani. Isä saa mut ärsyyntymään. Tänäänkin änkesin itseni mukaan hiihtoreissulle Lykynlammelle. Olin sitä ennen turruttanut aivojani pari tuntia biologian parissa. Tai ehkä vain tunnin. En ole pahemmin katsellut kelloa viime aikoina. Lykynlammella tuli tavattua aivan liikaa tuttuja. Ja kaikki olivat opettajia. Me söimme myls munkit ja kuumat mehut juotiin. Tänään on ollut kiva päivä. Aurinkokin paistoi. Vähän vain on kylmää aamuisin nykyisin. Vaikka olenkin hakenut, olikohan se kolmeen kesätyöpaikkaan, uskon, etten saa yhden yhtäkään työpaikkaa. tuli sen verran huonosti kirjoitettua työhakemukset. Äiti ja isä saattavat katsoa kieroon, kun tyttö ei saa tänäkään kesänä töitä. Minä haluaisin töihin, mutta en osaa saada töitä.”

la 18.3.2006

”Näin hektistä ja väsyttävää on viimeinen viikko ollut, ettei ole jaksanut kirjoittaa edes päiväkirjaa. Vieläkin väsyttää, mutta jännitys on niin suuri, ettei kerkeä nukkumaan. Sen verran jännitys on kuitenkin tasaantunut, että kykenee ajattelemaan selkeämmin. En koskaan kuvitellut, että voisin tuntea näin paljon väsymystä kolmen kokeen takia. No, olivathan ne sentään ylioppilastasoa, joten se siitä. Maanantaina oli äidinkielen aineistoaine. Alustavien tietojen mukaan olisin saamassa e:n n. 90:llä. Tavoite on siis jo saavutettu. Silti ajattelin kirjoittaa ihan tosissani otsikkoaineenkin. Jos saisi sen l vaikka. Kokeen aikana paremmasta kuulakärkikynästä loppui muste. Piti käydä ostaa uusi kynä. Ja tämä on aivan huippu! Aivan ihanan väristä sinistä, eikä muste valua! Joka päivä olen ollut ihan loppuun asti. Maanantaina meni jopa täpärälle saanko edes valmiiksi, mutta sain sen sittenkin tehtyä ajallaan. Jäi jopa kaksi minuuttia jäljelle. Keskiviikkona oli ainereaali uudessa muodossaan ensimmäistä kertaa. Lehdistöä ei ollut paikalla. Ruotsin kokeessa oli joku lehtimies paikalla ottamassa kuvia. Minä en päässyt kuvaan. Reaalissa kirjoitin biologian kuten olen varmaan jo maininnut. Kysymykset olivat inhimillisiä vaikka niissä vaadittiinkin tietotaitoa ja kykyä yhdistellä asioita toisiinsa. Sain vastattua kahdeksaan kysymykseen ajallaan. Ei tullut edes missään vaiheessa kiire. En sitten tiedä, mitkä vastauksista on oikein ja mitkä vain feikkiä. Ruotsin koe oli eilen. Siihen en loppujen lopuksi jännittänyt niin paljoa kuin reaaliin. Omasta mielestäni se oli helppo, mutta varmaan tulee olemaan näkemyksiä, jotka sanovat, että se oli vaikea. Jälkeenpäin, kun rupesin tarkistamaan vastauksieni oikeellisuutta, huomasin, että ne ovat väärin. Erityisesti minua harmittaa aineeni. Kieloppi ja sanasto-osuus oli yllättävän helppo. Luulen, että siellä on aikaisempiin kokemuksiini nähden erittäin vähän virheitä. Ehkä yksi tai kaksi. Olisin luullut myös, että kohtia olisi ollut enemmän. Luetunymmärtäminen oli normaalitasoa. Aiheet olivat hauskoja. Enää ovat jäljellä äidinkielen II aine sekä englanti. Tavallaan ei pelota, mutta silti on kovin jännittynyt. Koko viikon paistoi aurinko ja oli muutenkin mukavia säitä, mutta viikonlopuksi on luvattu ainoastaan lumisadetta. Nyt ainakin sataa lunta.”
  
ma 20.3.2006

Olo kuin olisi seisonut kaatosateessa koko yön. Vaikken ole koskaan tehnyt niin, on vain mukava sanoa/kirjoittaa niin. Eli suomeksi sanottuna minua väsyttää, mutta en voi nukkua, koska minua ei nukuta. Tänään oli äidinkielen II aineen kirjoitukset. Tekstiä tuli ihan kiitettävät 4,5 sivua. En tiedä, tuleeko tällä kirjoituksella l:ää. Itse olen tyytyväinen tekstiin. vaikka aika seikkaperäinen ja mitätön se on. Aiheet muuten olivat aivan hirveät. En yhdestäkään periaatteessa osannut kirjoittaa. Toisen tutustumiskierroksen jälkeen sain ainakin 3-4 mielenkiintoista aihetta silmiini. Ehkä yhdestä toisesta olisi minun pitänyt kirjoittaa nimittäin Pohjoismaalaisten nuorten toiveista työelämässä. Siitä olisi ehkä saanut enemmän mielenkiintoisemman ja asiallisemman. Valitsin otsikollisen aiheen ”Toisen silmin”. Se oli viimeinen aihe, 34. Paikka oli sama kuin viime maanantaina eli nr. 66. Kokelasnumero on 130 paitsi reaalissa ja kielissä se on 129. Tähän mennessä olen ollut paikoilla 40 ja 36. Se ovat olleet takana. Lunta on satanut kolme päivää putkeen. Sain varattua Maria Peuran Valon reunalla –kirjan [kirjallisuuden pääsykoekirja Jyväskylän yliopistoon].

la 25.3.2006

”Maanantaina on viimeinen koetuspäivä eli englannin yo-kirjoitukset. Ainakin minun osaltani. En voi kieltää, ettenkö jännittäisi. Viikko oli liian pitkä odotusaika. Muutama päivä meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen rupesi ote herpaantumaan. Tällä hetkellä ei edes kiinnosta lukea yhtään mitään. Silmiä rupesi koskemaan eilen, että piti luovuttaa. Enkä minä osaa enää keskittyä yhtään mihinkään. Torstaina isä soitti kesken päivän, että hänellä on liput yhteen ranskalaiseen elokuvaan. Tai oikeastaan yksi lippu. Minä menin, vaikka olin vähän vastahakoinen. Siinä ei ollut suomenkielisiä tekstityksiä. Sen takia en pysynyt oikein kärryillä. Pääajatuksen kyllä sain. Pidin tarinasta, vaikka loppu ei ollut mieleinen. Elokuvan ranskankielinen nimi oli Violence des E[s]changes en Milieu Tempéré. Englanniksi se oli käännetty Work hard play hard. Perjantaina kävin uimassa Karin kanssa. En tiedä, halusiko Kari mennä heti koulun jälkeen, mutta ei hän pannut vastaankaan. Ostin hänelle jopa munkin ja trippi pillimehun, kun hän niin anovasti katsoi. Minulla oli ainakin hauskaa. Ainakin huolet häivettyivät hetkeksi. Illalla katsoin Notthing Hillin. Pääosissa Julia Roberts ja Hugh Grant. Ihan kohtuullinen elokuva, paitsi liian hidastempoinen ja loppu oli ennalta-arvattavissa.”
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti