Syntymäpäivä

Selaillessani päiväkirjoista käsialanäytteitä silmiini osui seuraava katkelma:

to 25.12.2003

”Kuukauden päästä on minun syntymäpäivät. 17-vuotta. Niin kauan olen kitunut tässä maailmassa.”

Sydämeni melkein pysähtyi tämän edessä. Niin kauan olen kitunut tässä maailmassa!!!! Aika hurjaa tekstiä melkein 17-vuotiaalta. Toisaalta varmaan se oli silloin aika kitumista kun oli niin epävarma ja kaikki oli ihan peetä muutenkin. Mutta silti pientä liioittelua varmasti, eikö?!

Syntymäpäiväni, pyöreät sellaiset, lähestyvät uhkaavasti, niin kävin läpi jokaisen vuoden syntymäpäiväkohdat. Miten olin kirjoittanut niistä. Tein virheen: olisi pitänyt aloittaa alkupään kirjoista, eikä teinivuosista. Kerkesin lukemaan kolmelta vähän ennen 2010-luvun kirjoista, kunnes masennuin. Etkö sinäkin masentuisi jos lukisit tällaista tekstiä vanhentumisesta:

pe 20.1.2006

”Nyt minä sitten olen virallisesti 19 vuotta. Oikeastaan ollut jo monta tuntia. En osaa kuvitella itseäni niin vanhaksi. En koskaan uskonut pääseväni näin pitkälle. Kuvittelin joskus, että kun/jos täytän näin paljon, olen erittäin vahva ihminen – siis henkisesti. Ja sitä minä tunnen kaikkein vähiten.”

pe 18.1.2006

”Minä täytän 21 v. huomenna. Paljon vuosia on vierähtänyt. Mutta turha jäädä paikoilleen murehtimaan.”

pe 19.1.2007

”Kunpa en koskaan olisi täyttänyt kahtakymmentä. Se on liian suuri luku.”

Viimeisen sitaatin ajatusta jatkaen: Kolmekymmentä on varmaan sitten järkyttävän suuri luku?? Enää en (onneksi) tunne suurta murhetta tai painetta vanhenemisesta. Varmaan iän myötä on oppinut arvostamaan vuosia ja olemaan itselleen armollinen. Tai sitten on vain hyvä täyttää juuri nyt 30.

Käsialanäytteitä

Olen kirjoittanut päiväkirjaa alakouluikäisestä lähtien, melkeinpä siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Ilmeistä siis on se, että käsialani on muuttunut sitten alakouluikäisestä. Päiväkirjat todistavat sen hyvin, ja tehokkaasti.

Muistan häilyvästi, etten pitänyt käsialastani nuorempana. Löysin tästä jopa todisteen. La 16.8.2003 aloitin uutta kirjaa, johon olin aikaisemmin kirjoittanut, mutta repinyt ne sittemmin pois. Kommentoin tapahtumia seuraavasti:

”Monta vuotta sitten yritin kirjoittaa tähän kirjaan, mutta en ollut tyytyväinen käsialaani. Se oli isoa ja rumaa. Nyt se on muuttunut. Harmi vain, että minä revin ne sivut. Olisin halunnut tietää mitä olin kirjoittanut sinne, mutta en silloin tajunnut kuinka arvokkaita nuo sivut olivat, kun revin ne. Nyt ne ovat poltettu ja jossakin ne leijailevat koettaen päästä jonnekin. Tällä kertaa olen luvannut itselleni, että en revi, jos tulee hieman rumempaakin käsialaa tai teksti menee vinoon.”

Kaikenlaisesta sitä voi tuntea epävarmuutta! Alla vasemman puoleinen kuva on vuodelta 1997 ja oikeanpuoleinen paria vuotta myöhemmältä, vuodelta 1999. Kahdessa vuodessa käsialani on pienentynyt ja omasta mielestäni ainakin sievistynyt. Vieläkin kuitenkin häpeän lukea tuota käsialaa. Olin ujo ja epävarma, joka yritti mielistelemällä päästä suosioon. Tämän kaiken luen käsialasta!!

1997

1999

Vuosien saatossa käsialani toki muuttui. Erityisesti siitä tuli pientä, kuten seuraava kuva todistaa. Tuollaista pientä tihrustavaa käsialaa se nykyään itseasiassa on. Välillä minulla on kausia, jolloin muistelen kaunokirjoitusta. Mielestäni minulla on kaunis kaunokirjoituskäsiala. Siitä en kuitenkaan löytänyt kunnollista näytettä, siis sellaista, jonka sisältö kestäisi vielä tässä vaiheessa päivän valoa!

2005