Syntymäpäivä

Selaillessani päiväkirjoista käsialanäytteitä silmiini osui seuraava katkelma:

to 25.12.2003

”Kuukauden päästä on minun syntymäpäivät. 17-vuotta. Niin kauan olen kitunut tässä maailmassa.”

Sydämeni melkein pysähtyi tämän edessä. Niin kauan olen kitunut tässä maailmassa!!!! Aika hurjaa tekstiä melkein 17-vuotiaalta. Toisaalta varmaan se oli silloin aika kitumista kun oli niin epävarma ja kaikki oli ihan peetä muutenkin. Mutta silti pientä liioittelua varmasti, eikö?!

Syntymäpäiväni, pyöreät sellaiset, lähestyvät uhkaavasti, niin kävin läpi jokaisen vuoden syntymäpäiväkohdat. Miten olin kirjoittanut niistä. Tein virheen: olisi pitänyt aloittaa alkupään kirjoista, eikä teinivuosista. Kerkesin lukemaan kolmelta vähän ennen 2010-luvun kirjoista, kunnes masennuin. Etkö sinäkin masentuisi jos lukisit tällaista tekstiä vanhentumisesta:

pe 20.1.2006

”Nyt minä sitten olen virallisesti 19 vuotta. Oikeastaan ollut jo monta tuntia. En osaa kuvitella itseäni niin vanhaksi. En koskaan uskonut pääseväni näin pitkälle. Kuvittelin joskus, että kun/jos täytän näin paljon, olen erittäin vahva ihminen – siis henkisesti. Ja sitä minä tunnen kaikkein vähiten.”

pe 18.1.2006

”Minä täytän 21 v. huomenna. Paljon vuosia on vierähtänyt. Mutta turha jäädä paikoilleen murehtimaan.”

pe 19.1.2007

”Kunpa en koskaan olisi täyttänyt kahtakymmentä. Se on liian suuri luku.”

Viimeisen sitaatin ajatusta jatkaen: Kolmekymmentä on varmaan sitten järkyttävän suuri luku?? Enää en (onneksi) tunne suurta murhetta tai painetta vanhenemisesta. Varmaan iän myötä on oppinut arvostamaan vuosia ja olemaan itselleen armollinen. Tai sitten on vain hyvä täyttää juuri nyt 30.

Käsialanäytteitä

Olen kirjoittanut päiväkirjaa alakouluikäisestä lähtien, melkeinpä siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Ilmeistä siis on se, että käsialani on muuttunut sitten alakouluikäisestä. Päiväkirjat todistavat sen hyvin, ja tehokkaasti.

Muistan häilyvästi, etten pitänyt käsialastani nuorempana. Löysin tästä jopa todisteen. La 16.8.2003 aloitin uutta kirjaa, johon olin aikaisemmin kirjoittanut, mutta repinyt ne sittemmin pois. Kommentoin tapahtumia seuraavasti:

”Monta vuotta sitten yritin kirjoittaa tähän kirjaan, mutta en ollut tyytyväinen käsialaani. Se oli isoa ja rumaa. Nyt se on muuttunut. Harmi vain, että minä revin ne sivut. Olisin halunnut tietää mitä olin kirjoittanut sinne, mutta en silloin tajunnut kuinka arvokkaita nuo sivut olivat, kun revin ne. Nyt ne ovat poltettu ja jossakin ne leijailevat koettaen päästä jonnekin. Tällä kertaa olen luvannut itselleni, että en revi, jos tulee hieman rumempaakin käsialaa tai teksti menee vinoon.”

Kaikenlaisesta sitä voi tuntea epävarmuutta! Alla vasemman puoleinen kuva on vuodelta 1997 ja oikeanpuoleinen paria vuotta myöhemmältä, vuodelta 1999. Kahdessa vuodessa käsialani on pienentynyt ja omasta mielestäni ainakin sievistynyt. Vieläkin kuitenkin häpeän lukea tuota käsialaa. Olin ujo ja epävarma, joka yritti mielistelemällä päästä suosioon. Tämän kaiken luen käsialasta!!

1997

1999

Vuosien saatossa käsialani toki muuttui. Erityisesti siitä tuli pientä, kuten seuraava kuva todistaa. Tuollaista pientä tihrustavaa käsialaa se nykyään itseasiassa on. Välillä minulla on kausia, jolloin muistelen kaunokirjoitusta. Mielestäni minulla on kaunis kaunokirjoituskäsiala. Siitä en kuitenkaan löytänyt kunnollista näytettä, siis sellaista, jonka sisältö kestäisi vielä tässä vaiheessa päivän valoa!

2005

Yo kirjoitukset keväällä 2006

Palaan vielä ylioppilaskirjoitusmuisteloihin. Jaoin aikoinani kirjoitukset kahteen osaan. Aloitin syksyllä 2005 äidinkielellä ja matematiikalla. Voit lukea muisteloita niistä täältä. Keväällä 2006 jatkoin urakkaa biologialla, ruotsilla, englannilla ja uusimalla äidinkielen (josta muodostui murheenkryyni lopulta. Edelleenkin olen pettynyt suoritukseeni). Näistä kirjoituksita käy ilmi, että kuinka olen ollut naivi omien suoristusteni suhteen. Minulla saattoi olla tunne jälkeen päin, että kaikki men hyvin, mutta todellisuudessa mikään ei mennyt hyvin. En ole ollut akateemisesti mitenkään lahjakas, vaikka monet luulevat varmaan niin. Silti se ei ole estänyt minua opiskelemasta sitä mitä haluan.

to 9.3.2006

”Minulla on tunne, että tulen katumaan kirjoitusten jälkeen sitä, etten lukenut silloin kun piti, vaan tein ihan muuta. Isäkin on ihan hermona minun puolestani. Isä saa mut ärsyyntymään. Tänäänkin änkesin itseni mukaan hiihtoreissulle Lykynlammelle. Olin sitä ennen turruttanut aivojani pari tuntia biologian parissa. Tai ehkä vain tunnin. En ole pahemmin katsellut kelloa viime aikoina. Lykynlammella tuli tavattua aivan liikaa tuttuja. Ja kaikki olivat opettajia. Me söimme myls munkit ja kuumat mehut juotiin. Tänään on ollut kiva päivä. Aurinkokin paistoi. Vähän vain on kylmää aamuisin nykyisin. Vaikka olenkin hakenut, olikohan se kolmeen kesätyöpaikkaan, uskon, etten saa yhden yhtäkään työpaikkaa. tuli sen verran huonosti kirjoitettua työhakemukset. Äiti ja isä saattavat katsoa kieroon, kun tyttö ei saa tänäkään kesänä töitä. Minä haluaisin töihin, mutta en osaa saada töitä.”

la 18.3.2006

”Näin hektistä ja väsyttävää on viimeinen viikko ollut, ettei ole jaksanut kirjoittaa edes päiväkirjaa. Vieläkin väsyttää, mutta jännitys on niin suuri, ettei kerkeä nukkumaan. Sen verran jännitys on kuitenkin tasaantunut, että kykenee ajattelemaan selkeämmin. En koskaan kuvitellut, että voisin tuntea näin paljon väsymystä kolmen kokeen takia. No, olivathan ne sentään ylioppilastasoa, joten se siitä. Maanantaina oli äidinkielen aineistoaine. Alustavien tietojen mukaan olisin saamassa e:n n. 90:llä. Tavoite on siis jo saavutettu. Silti ajattelin kirjoittaa ihan tosissani otsikkoaineenkin. Jos saisi sen l vaikka. Kokeen aikana paremmasta kuulakärkikynästä loppui muste. Piti käydä ostaa uusi kynä. Ja tämä on aivan huippu! Aivan ihanan väristä sinistä, eikä muste valua! Joka päivä olen ollut ihan loppuun asti. Maanantaina meni jopa täpärälle saanko edes valmiiksi, mutta sain sen sittenkin tehtyä ajallaan. Jäi jopa kaksi minuuttia jäljelle. Keskiviikkona oli ainereaali uudessa muodossaan ensimmäistä kertaa. Lehdistöä ei ollut paikalla. Ruotsin kokeessa oli joku lehtimies paikalla ottamassa kuvia. Minä en päässyt kuvaan. Reaalissa kirjoitin biologian kuten olen varmaan jo maininnut. Kysymykset olivat inhimillisiä vaikka niissä vaadittiinkin tietotaitoa ja kykyä yhdistellä asioita toisiinsa. Sain vastattua kahdeksaan kysymykseen ajallaan. Ei tullut edes missään vaiheessa kiire. En sitten tiedä, mitkä vastauksista on oikein ja mitkä vain feikkiä. Ruotsin koe oli eilen. Siihen en loppujen lopuksi jännittänyt niin paljoa kuin reaaliin. Omasta mielestäni se oli helppo, mutta varmaan tulee olemaan näkemyksiä, jotka sanovat, että se oli vaikea. Jälkeenpäin, kun rupesin tarkistamaan vastauksieni oikeellisuutta, huomasin, että ne ovat väärin. Erityisesti minua harmittaa aineeni. Kieloppi ja sanasto-osuus oli yllättävän helppo. Luulen, että siellä on aikaisempiin kokemuksiini nähden erittäin vähän virheitä. Ehkä yksi tai kaksi. Olisin luullut myös, että kohtia olisi ollut enemmän. Luetunymmärtäminen oli normaalitasoa. Aiheet olivat hauskoja. Enää ovat jäljellä äidinkielen II aine sekä englanti. Tavallaan ei pelota, mutta silti on kovin jännittynyt. Koko viikon paistoi aurinko ja oli muutenkin mukavia säitä, mutta viikonlopuksi on luvattu ainoastaan lumisadetta. Nyt ainakin sataa lunta.”

  

ma 20.3.2006

”Olo kuin olisi seisonut kaatosateessa koko yön. Vaikken ole koskaan tehnyt niin, on vain mukava sanoa/kirjoittaa niin. Eli suomeksi sanottuna minua väsyttää, mutta en voi nukkua, koska minua ei nukuta. Tänään oli äidinkielen II aineen kirjoitukset. Tekstiä tuli ihan kiitettävät 4,5 sivua. En tiedä, tuleeko tällä kirjoituksella l:ää. Itse olen tyytyväinen tekstiin. vaikka aika seikkaperäinen ja mitätön se on. Aiheet muuten olivat aivan hirveät. En yhdestäkään periaatteessa osannut kirjoittaa. Toisen tutustumiskierroksen jälkeen sain ainakin 3-4 mielenkiintoista aihetta silmiini. Ehkä yhdestä toisesta olisi minun pitänyt kirjoittaa nimittäin Pohjoismaalaisten nuorten toiveista työelämässä. Siitä olisi ehkä saanut enemmän mielenkiintoisemman ja asiallisemman. Valitsin otsikollisen aiheen ”Toisen silmin”. Se oli viimeinen aihe, 34. Paikka oli sama kuin viime maanantaina eli nr. 66. Kokelasnumero on 130 paitsi reaalissa ja kielissä se on 129. Tähän mennessä olen ollut paikoilla 40 ja 36. Se ovat olleet takana. Lunta on satanut kolme päivää putkeen. Sain varattua Maria Peuran Valon reunalla –kirjan [kirjallisuuden pääsykoekirja Jyväskylän yliopistoon].”

la 25.3.2006

”Maanantaina on viimeinen koetuspäivä eli englannin yo-kirjoitukset. Ainakin minun osaltani. En voi kieltää, ettenkö jännittäisi. Viikko oli liian pitkä odotusaika. Muutama päivä meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen rupesi ote herpaantumaan. Tällä hetkellä ei edes kiinnosta lukea yhtään mitään. Silmiä rupesi koskemaan eilen, että piti luovuttaa. Enkä minä osaa enää keskittyä yhtään mihinkään. Torstaina isä soitti kesken päivän, että hänellä on liput yhteen ranskalaiseen elokuvaan. Tai oikeastaan yksi lippu. Minä menin, vaikka olin vähän vastahakoinen. Siinä ei ollut suomenkielisiä tekstityksiä. Sen takia en pysynyt oikein kärryillä. Pääajatuksen kyllä sain. Pidin tarinasta, vaikka loppu ei ollut mieleinen. Elokuvan ranskankielinen nimi oli Violence des E[s]changes en Milieu Tempéré. Englanniksi se oli käännetty Work hard play hard. Perjantaina kävin uimassa Karin kanssa. En tiedä, halusiko Kari mennä heti koulun jälkeen, mutta ei hän pannut vastaankaan. Ostin hänelle jopa munkin ja trippi pillimehun, kun hän niin anovasti katsoi. Minulla oli ainakin hauskaa. Ainakin huolet häivettyivät hetkeksi. Illalla katsoin Notthing Hillin. Pääosissa Julia Roberts ja Hugh Grant. Ihan kohtuullinen elokuva, paitsi liian hidastempoinen ja loppu oli ennalta-arvattavissa.”

 

Televisio

Monista päiväkirjamerkinnöistäni huomaan, että olen ollut televisio addikti, koska olen saattanut luetella päivän aikana katsotut sarjat ja elokuvat. Vieläkin olen addikti. Jos en saa katsoa tiettyä ohjelmaa tiettyyn aikaan, hermostun tai raivostun helposti. Vuonna 2005 olen kirjoittanut seuraavan pysäyttävän merkinnän. En tiennytkään, että olin jo tuon ikäisenä noin tietoinen addiktiostani. Minulla ei kuitenkaan ole muistikuvia, mitä sarjoja seurasin tuohon aikaan. Pitänee etsiä merkintä, jossa olen luetellut katsomiani sarjoja.

Su 18.9.2005

”Tajusin äskettäin, tai oikeastaan olen varmaan tajunnut koko ajan, että katson televisiota näyttelijöiden takia. Ohjelma ei kiinnosta, jos siinä ei ole mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä. Siksi ehkä en pitäisi radiokuunnelmista. Tai se olisi ainakin erilainen elämys. Minulle juoni tai roolisuoritus ei tarkoita paljon yhtään mitään. Puhumattakaan vuorosanoista. Olisi varmaan erilaista kuunnella vuorosanoja pelkästään. Silloin ei heräisi niin paljon tunteita. Toivottavasti tämä ajatusryöppy ei johdu äikän kirjoituksista, jotka on huomenna. Siis ensimmäinen osa. Jännittää hieman en haluaisi jännittää. Olisi vaikeaa olla jännittämättä.”

Yo-kirjoitukset syksyllä 2005

En ole pitkään aikaan päivittänyt tätä blogia. Syynä on yksinkertaisesti se, etten ole kyennyt avaamaan yläkoulu- ja lukioaikaisia päiväkirjoja. Eilen kuitenkin koin herätyksen. Joensuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Päiväkirjaklubi, joita on järjestetty muun muassa Helsingissä. Itse menin vain kuuntelemaan muita rohkeita lukijoita. Jälkikäteen jäi kuitenkin pieni harmitus siitä, etten itse mennyt lukemaan. Mutta jos saavat järjestettyä toisen tilaisuuden, niin sitten!! (Tämä on lupaus!)

Viime aikoina omassa elämässäni olen kokenut ja kevään mittaan koen vielä uusia muutoksia ja mullistuksia. Muutoksen tuulet vieräyttivät minut abiturienttivuoteeni melkein kymmenen vuoden takaisiin ajatuksiin. Silloinkin koin muutosta, tai olin odottamassa sitä. Nämä kirjoitukset ovat syksyltä 2005, jolloin kirjoitin äidinkielen ja matematiikan. Myöhemmässä postauksessa käsittelen vielä kevään suorituksia.  

La 10.9.2005

”Kirjoitukset lähestyvät vauhdilla. Enään yksi viikko ja pitäisi kirjoittaa äikän aineistoaine. Olenko valmis? No jaa, voisin olla parempi. Eilen sain hyvät arvostelut Manulta otsikkoaineesta. 90 p! eli jotain e:n ja l:n luokkaa. Eli kyllä minä jommasta kummasta saan e:n, jos sille päälle päädyn. Matikassa minulla tavoitteen b. Siitä en odota liikoja. Stressi on päällä aika kovana. Vielä uniin ei ole päässyt kirjoitukset tunkeutumaan. Soilan uniin ne ovat päässet käsiksi. Ulkona on vielä koht. lämmintä. Eilen tuuli aika paljon tai oikeastaan se oli myrsky lukemissa tai siltä se tuntui. Illalla satoi ja se jatkui varmaan puoleen yöhön. Aamu kirkas.”

To 22.9.2005

”On jäänyt vähän kirjoittamatta tänne. Piti jo maanantaina, mutta se jäi, kun väsytti niin paljon. Aineistoaine oli maanantaina. Eilen sain opettaja Malla Jylhän arvion: hänen mielestään arvosanaksi kuuluu m ja mielestäni se on ihan oikein. Se ei mennyt ihan odotetulla tavalla. Miksi kaikki ovat niin pettyneitä? Uhosinko liikaa saavani e:n? Taisin. Vielä on otsikkoaine jäljellä. Jos se jää m:ään niin olen tyytyväinen. Sekin on hyvä arvosana, parempi kuin tarvitsisin. Itse tilanne oli jännittävä. Minua jännitti. Vatsa oli sekaisin. Iikka tuli istumaan eteeni. Jouduin koko ajan tuijottamaan hänen selkäänsä. Aika ironista. Aiheet olivat ihan idioottimaisia. Valitsin novelliaiheisen tehtävän.”

Ma 26.9.2005

”Sainko kirjoitettu elämäni parhaimman aineen? En todellakaan! Jo otsikkokin äidin mielestä tökkii. En ymmärrä, miksi en kirjoittanut uudestaan. Käteen sattuu. En tiedä tuleeko sensorit ymmärtämään sarkasmiani. Aiheena minulla oli taivaan ja helvetin olemassaolo. Revi siinä sitten jotain hienoo irti. Muut aiheet ei edes kiinnostanut, tai sitten en ymmärtänyt niitä muita. Nyt se on kuitenkin ohi. Odotan perjantaita, jolloin on matikan yo. Huonosti menee.”